Teemalaulut #2: Varustaudu

Kakkosluvun teemana on varustautuminen. Varustautumisen mieltää tietysti pakkaamiseen ja kaiken tarpeellisen huomioimiseen. Festareille lähteminen onkin tavallaan kuin ulkomaille menisi.

Neuroottinen pakkaaja miettii valmiiksi kaikki mahdolliset skenaariot mitä pitkän viikonlopun aikana voi tapahtua ja varustautuu jokaiseen yllätykseen. Festareilla kuitenkin voi tapahtua lähes mitä tahansa, joten kaikkeen varautuessa saattaa rinkka alkaa helposti painamaan turhan paljon. Ehkä tästä syystä laiskempi pakkaaja ottaa farkkujen taskuun korkeintaan puhelimen, vähän rahaa ja polvisuojat. (Parempia varustautumisvinkkejä voit selailla Varustelekan festarivarustautumisoppaasta.)

Tässä blogiosiossa emme kuitenkaan ota sen enemäpää kantaa siihen kumpi edellä mainituista pakkaamistavoista on oikea, vaan käsittelemme varustautumistakin musiikilliselta kantilta. Musiikki on tärkeä osa festareita ja siksi näemme, että varustautuminen keikkakokemusten parantamiseksi on hyvä aloittaa jo nyt. Esittelemme viisi tarkastamisen arvoista, jo varmistunutta artistikiinnitystä tulevan kesän suomalaisille rockfestareille.

The xx (UK)

Bändi saapuu toista kertaa Suomeen. Uusi albumi julkaistaan keväällä. Jos se on yhtään niin hyvä kuin The xx:n nimetön debyyttialbumi, tullaan Ilosaaressa nauttimaan yhdestä kesän parhaista keikoista – ennustan. Ainakin odottaa sopii.

Eläkeläiset (FIN)

Eläkeläiset on täysin yllättäen Provinssissa – vähän helmee! Yhdeksäntoista vuotta sitten bändi heitti siellä ensihumppansa ja edelleen mennään yhtä kovaa. Uusi levykin tulee maaliskuussa, joten luvassa muutenkin aktiivinen keikkakevät/-kesä. Lähde siis mukaan humppaamaan!

METRONOMY (UK)

Tämäkin bändin tuleva festarikeikka menee varmasti monen hipsterin odotettuimpien joukkoon. Se on myöskin kyseisen orkesterin ensimmäinen esiintyminen Suomessa. Viime vuonna julkaistun ”The English Riviera” -albumin tunnelma sopii mainiosti Turun Ruissaloon. Kyseisellä videollakin on lämmin meininki.

Slayer (USA)

Trash metall on Slayer ja Slayer on tulevana kesänä Seinäjoen Provinssissa – ihanaa! Orkesteri on julkaissut jo yhteensä yhdeksän albumia, joten mielenkiinnolla odotamme millaisen setin kovanaamat kasaavat kesällä meidän iloksemme. Selvää on kuitenkin se, että energiaa keikasta ei suvessamme tule puuttumaan.

Jätkäjätkät (FIN)

Tätä orkesteria on luonnehdittu yhdeksi Suomen kovakuntoisimmaksi liveyhtyeeksi. Arvio varmaankin perustuu siihen, että Jätkät vetävät usein superenergisiä, jopa puolitoistatuntisia, keikkoja. Orkesteri palkittiin helmikuun alussa Funky Awardseilla sekä vuoden bändiksi että parhaaksi livevedoksi – hyvä Jätkät! Vielä ei ollut tiedossa missä tämä noin yhdeksän rymyäjän joukko tullaan kesällä näkemään. Uusi levy on kuitenkin tulossa kesäkuussa, että kai ny jossain!?

Tässä muutama nosto monen helmen joukosta. Onni on se, että kaiken kaikkiaan festarikesän kattaukset näyttävät kasvavan hyvää vauhtia kovilla kiinnityksillä. Käypä sinäkin siis vastaamassa Facebookissa mitä keikkaa tai artistia odotat tulevalta kesältä kaikkein eniten.

TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."