Teemablogisarjat

Festarimuistojen kokoaminen on pikku hiljaa käynnistynyt. Ensimmäisellä viikolla fiilistellään festareita sekä kesää yleisellä tasolla ja edetään talven keskellä, ainakin ajatuksissa, hieman lähemmäksi festarialuetta. Jos haluat voittaa tarinoillasi palkintoja, kannattaa tutustua tarkemmin Info-osiosta kirjan etenemiseen, teemaviikkoihin ja pisteytykseen.

Maanantaina käynnistyy verkkosivuilla myös ensimmäinen blogisarja. Tästä syystä ajattelimme olevan järkevää, jos esittelisimme lyhyesti minkä tyyppisiä blogisarjoja tuleman pitää.

Maanantai

Teemalaulut
Teemalaulut blogisarjassa esitellään aina viisi kunkin viikon teemaan sopivaa musiikkikappaletta. Sarjan ensimmäisessä osassa Ertte listaa viisi festarifiiliksen nostattajaa ja ruotii mikä festareissa oikein viehättää.

Tiistai

Festarivieras
Jokaisella viikolla haastattelemme yhtä kotimaista festarivierasta. Vieraat pohtivat omaa suhtautumistaan kesäfestareihin ja valitsevat mm. oman festaribiisinsä. Tulevana tiistaina blogin vieraaksi “saapuu” YleX:n juontajaohjus ja festarijyrä Jusu Lounela.

Palkinnot
Tiistaisin arvovaltainen raati palkitsee edellisen viikon parhaan kirjoittajan. Raatiin kuuluvat kirjailija Mikko Karppi Roistosta, Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin sekä YleX:n ohjelmapäällikkö Jyri Kataja-Rahko. Ensimmäiset palkinnot jaetaan tiistaina 28.2. Tutustu palkintoihin täältä.

Keskiviikko

Pikkufestarit
Pikkufestarit osiossa esitellään viikoittain yksi perinteikäs pienemmän mittakaavan kesäfestivaali. Ensimmäisellä viikolla tutustumme ilmaisfestivaali Ämyrockiin.

Torstai

Kirjailijan kynästä
Torstaisin kirjailija Mikko Karppi tarkastelee kirjoitusprosessin etenemistä omasta näkökulmastaan. Hukkuuko kirjalija tarinoihin, millaiset tekstit päätyvät lopulta kirjaan ja tuleeko valinnan vaikeus. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Perjantai

Arkistojen kätköistä
Perjantaisin nostalgioidaan ja pengotaan Rumban vanhoja arkistoja. Viikoittain nostetaan esiin yksi legendaarinen festariartikkeli ja mehustellaan sitä.

Viikonloppuisin hieman hengähdetään ja huutelu tapahtuu pääasiassa Facebookin puolella. Seuratkaa siis jatkossa aktiivisesti näitä arkisin eläviä blogisarjoja, inspiroitukaa ja kertokaa tarinanne!

– EU

TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."