Festarineitsyt kuumassa Porissa

Julkaistu

Seuraava on elämäni ensimmäinen festarikokemus, eikä se ole jäänyt viimeiseksi. 2010 vuonna suuntasimme 2:n kaverini kanssa kohti todella kuumaa Poria, kyseessä oli siis viimeinen oikea sonisphere (porissa järjestettävä). Oli todella kuuma ja varustautuminen oli sen mukaista, minulla oli ainostaan yhdet farkut ja ajattelin, etten todellakaan tulisi tarvitsemaan niitä.

Ensimmäisenä päivä Stam1nan aikana oli niin kuuma, että pyörtyminen oli lähellä, vaikka joinkin vettä keikan aikana. Viimeisenä festaripäivänä valmistauduimme kavereitteni kanssa Iggy and The Stoogesien keikkaan kunnes helvetti pääsi valloilleen. Vieressä ollut tuntematon mies sanoi minulle: “katso käärmeen muotoinen pilvi” ja kohta alkoi rankkasade joka hajotti loppujen lopuksi festarialueen ihan kunnolla. Mutta siinä vaiheessa siitä ei ollut tietoa, sillä yleisössä raikui vain “we want more” ja sitä me myös saatiin. Lakuteltat kaatuivat, kiviuunit kaikuivat ja Mötley Crúe ei kaikunut – heidän kamansa olivat pilalla, he eivät hotellia kauemmas päässeet.

Tunnelma oli todella sekava, ihmisiä vitutti, kaikki vaatteet olivat lätimärät, minun puhelimeni lopetti toimintansa ja päällimmäisenä ajatuksena oli “entäs jos Maiden ei soita, tulinko minä turhaan tänne jne.”. Ilmoituksen jälkeen joka kertoi, että Cooper sekä Maiden pystyvät esiintymään olin todella onnellinen. Kun Iron Maiden, jonka keikkaa olin odottanut niiiin kauan alkoi soittamaan, tunnelta raukesi. Olin väsynyt, mutta onnellinen pojankloppi ja silloin tiesin minne minä kuulun, festareille.

- Ensimmäinen kerta festareilla!
TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."