Pikkufestarit: Räikkärock eli 30-vuotiaaksi

Keltainen auto Räikkärockissa -89 (c) Rantajätkät ry.

Rantajätkät ry. on piristänyt Ylöjärven kesiä jo vuodesta -83 asti Räikkärockin merkeissä. Tänä kesänä perinteinen tapahtuma järjestetään 30.:n ja samalla viimeisen kerran. Vuosien varrella tapahtumassa on esiintynyt lähes koko Suomirockin eturivi, sekä paljon nousukiidossa olevia artisteja aina Kolmannesta Naisesta Rasmukseen (aikaan ilman etuliitettä The). Räikkärockin saagaa saimme avaamaan Ari Kallion, Rantajätkien perustajan. Kyseinen konkari on ollut Räikkärockin järjestämisessä mukana tavalla tai toisella jokaisena vuonna.

FK: Tervehdys Ari. Palataanpa heti vuoteen -83. Millainen oli Räikkärockin syntymä?
AK: Moro vaan! Me oltiin silloin nuoria miehiä ja Ylöjärvi oli, ja ehkä vieläkin on tällainen Tampereen sivussa oleva nukkumalähiö. Onhan se nykyään tosin ihan kaupunki. Joka tapauksessa Ylöjärvellä ei silloin ollut oikein minkäänlaista toimintaa nuorille, eikä mitään musajuttuja, mistä meidän porukka oli kiinnostunut. Porukkaan kuului niitä, joilla oli bändejä ja niitä, joilla ei ollut, mutta kaikkia yhdisti kiinnostus näihin rokkijuttuihin. Yhdistyksen reipas nimi herätti siihen maailmanaikaan jonkun verran ihmetystä. Rantajätkät oli raju nimi, joka herätti pahennusta. Ja se tuntui hyvältä tietty. Ensimmäistä tapahtumaa järjestäessä oli jo juttu sinänsä, että saatiin lupa sellainen järjestää. Me aloitettiin sunnuntaipäivän juttuna, koska silloin ei muuten kovin suopeasti katsottu tuollaista toimintaa. Erityisesti ensimmäisinä vuosina Räikässä olikin sellanen puistofestarifiilis ja se oli ihan hyvä formaatti. Olisi ehkä vieläkin, mutta nykyään ihmiset taitaa mieluummin mennä johonkin stadioneille katsomaan isoja bändejä.

FK: Mikä Räikkärockissa on vetänyt porukkaa paikalle?
AK: Alkuvuosina ja aika pitkälle 90-luvulle asti Tampereella ei ollut silloin minkäännäkösiä rokkifestivaaleja, edes tämmösiä pienempiä, niinkuin Räikkä.. No Ikurirock ja Kukkaisrock oli. Mutta aikana ennen Tammerfestejä ja muita ihmiset tuli Tampereelta Räikkärockiin tämmösille lähifestivaaleille. Periaattessahan meillä oli ihan isomman festarin rakenne. Oli päälava ja sivulavoja ja kaljanmyynnit sun muut. 80-luvulla kävi 2000-3000 kävijää ja 90-luvulla pääsääntöisesti sitten 3000-4000 välillä. Huipennus saavutettiin vuonna -96, kun Eppu Normaali ikään kuin aloitti keikkailun uudelleen ja ne tuli silloin Räikkärockiin. Se suosio oli ihan tolkuton, paikalle tuli yhtäkkiä melkein 10 000 kävijää. Eput oli itekin aika hämmästyneitä, että miten sinne tuli niin paljon jengiä. Siitä alkoi sitten Eppu Normaalikin vetämään taas vähän enemmän keikkaa. Mutta se 10 000 oli meille vähän liikaa ja silloin päätettiinkin, että ei tavoitella niin isoa yleisöä, pysytellään mieluummin siinä 3000-4000 kävijän välillä. Kyllähän tuolta Helsingistä otti ulkopuolisia tahoja yhteyttä ja ehdottelivat, että nyt lähdetään puskeen eteenpäin ja otetaan lisää päiviä ja markkinoidaan isommin. Me lyötiin silloin jarrut päälle. Sen tekemisen täytyy kuitenkin pysyä kivana, että sitä jaksaa tehdä. Olihan tuo yleisöryntäys tietty taloudellisesti hyvä.

Teräsbetoni Räikkärockissa 2005 (c) Rantajätkät ry.

FK: Miten Räikkärockin asema on sitten noista isoista vuosista muuttunut?
AK: No maailma on muuttunut ja Tampereelle alkoi sitten ilmestymään aika paljon kaikkia muita tapahtumia. Jouduttiin vähän pahaan väliin, kun kaikki muutkin rupes järjestämään kaupunkifestivaaleja samalla seudulla. Se meidän kilpailuvaltti, että oltiin ainoita, vähän hiipu sitten siinä. Kyllähän tuossa silti aika pitkään on jo tullut tehtyäkin. Eikä se nyt ihan turhaa työtä ole ollut. Viime vuosina porukkaa on ollut jo sen verran vähän, ettei enää perse kestä järjestämistä, vaikka onneksi Ylöjärven kaupunki onkin ollut mukana. Me ollaan siinä saman viikonlopun aikana sitten järjestetty myös tällaista Tenavien Tohinat -nimistä lastentapahtumaa ja saatu vähän jaettua sitä toimintaa, mutta ne kulut nousee aika nopeasti, kun bändit hinnoittelee oman kesänsä isojen festarien mukaan. Kun hyviä bändejä on mukana useampia, niin siinä alkaa nousemaan lipun hinnat liian korkeiksi. Tarvitaan sponsoria mukaan, että pääsee edes omilleen. Ja kun ihmiset on äänestänyt jaloillaan ja kävijät on vähentynyyt, niin tänä vuonna on sitten Räikkärockin tarun loppu. Onneksi saatiin kuitenkin Eput mukaan, niin tulee ainakin hieno päätös.

FK: Jääkö Räikkärockin päättymisestä haikeat fiilikset?
AK: No en mä sanois, että varsinaisesti haikeat. Sitä on koitettu jo useampi vuosi miettiä, että miten me pärjätään noiden muiden festivaalien kanssa taloudellisesti ja tultiin siihen tulokseen, että me ei pärjätä. Peruskustannukset ulkoilmalavassa ja siihen liittyvässä toiminnassa on niin isot, ettei päivän mittaisella jutulla sitä enää oikein hanskaa. Räikkä oli kaikille avoin ja koitettiin saada vähän liian monelle kohdeyleisölle jotain. Mutta jatkuuhan Rantajätkillä esimerkiksi Pöheikön Pölläys. Se on taas puhtaasti aikuisille suunnattu konsepti, jota kukaan ei ole vielä onnistunut lyömään. Se on ylöjärveläisten oma kesänaloitusjuhla. Kustannusrakenne on pienempi ja tarkoituksena on pitää yllä hyvää fiilistä ja myydä mahdollisimman paljon virvokkeita. Ja bändit on just sellaisia mitä meidän yleisö sinne haluaa. Sitten vaan kaljaa naamaan ja pidetään hauskaa.

Porukkaa Pöheikön Pölläyksessä (c) Rantajätkät ry.

FK: Millaisia hyviä muistoja sulle on jäänyt Räikkärockin historiasta?
AK: Ei mulla mitään kunkkujuttua taida olla, mutta onhan siellä vaikka mitä ehtinyt sattumaan. Ehkä se iso vuosi on jäänyt kaikkein parhaiten mieleen. Sitä porukkaa lappas niin pirusti, ettei voitu kaikkia edes ottaa sisään. Ja onhan ne ollut hauskoja, kun on käynyt aloittaneita bändejä, joista on myöhemmin tullut sitten isoja nimiä. Tietysti hienoa on se, että sitä on koko aika tehty talkootyöllä. Moni on ollut menossa mukana jo tosi pitkään. Nythän meillä on myös menossa tällanen Live-Pullistus-hanke, jossa nuorempia killejä, suurinpiirtein 15-vuotiaasta ylöspäin, koulitaan tapahtumanjärkkäämiseen ja siellä on monta tosi hyvää tyyppiä. Siitä on aika paljon hyötyä vaikka myöhemmin, kun menee opiskelemaan vaikka ääni- ja valotekniikkaa, kun on päässyt ihan oikeasti jo tekemään bändejä. Esimerkiksi Tampere-talon nykyinen valomies, Rantajätkien puheenjohtaja, Kamusen Jussihan aloitti hommat tätä kautta joskus 17-vuotiaana.

FK: Mitä odotat viimeiseltä Räikkärockilta?
AK: Uskon, että ei ainakaan surulla luovuta siitä. Kun nyt saatiin Eput sinne, niin eiköhän sinne sen verran tule porukkaa, että se näyttääkin ihan festivaalilta. Ilon kautta lopetetaan. Ja tuskin mitään järjestämiseen liittyviä epäonnistumisia tapahtuu, kun sitä se kolkytä vuotta on treenattu.

FK: Millä biisillä sun mielestä sopisi nostaa festaritunnelmaa viimeiseen Räikkärockiin?
AK: Jaa-a.. No kyllä semmonen hyvä festaribiisi on Sielun Veljien Aina nälkä. Siekkaritkin on aikanaan ollut soittamassa Räikällä, nuorempina miehinä.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=C9_d7FmWwjw

Räikkärock Ylöjärvellä 28.7.2012.

Haastattelun toimitti Ertte Ruhti

TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."