Pantsen Ruispäiväkirja 2012 – osa 1 – perjantai

Mä olin tulossa perjantaina iltapäivällä pohjosesta ja aattelin piipahtaa Tampereella junan vaihdon välissä meikän lempisnägärillä Keskustorilla hakemassa yhen kyrsän. Turhaan. Nakkifakiirin vihree nakkitemppeli ei ollu vielä auki kolmelta iltapäivällä. Kuuma päivä oli uuvuttanu matkamiehen, joten päätin hetkeks lepuuttaa siinä torin penkillä. Vartin torkut ja rauhassa junaan.

Frenckelinaukion lyönnit läpäs mun unen neljästi samalla kun lokki muistutti mua lintujen herruudesta ihmiseen nähden ulostamalla meikäläisen otsaan. Kymmenen sekuntia ja 20 selvällä suomen kielellä lausuttua kirosanaa myöhemmin mä tajusin, että kyseessä ei ollutkaan vihamielinen hyökkäys. Mun festarisuojelusenkelihän se vaan puuttu peliin: Juna Turkuun lähtis seittemän minuutin päästä, seuraava lähtis liian myöhään ja Suomen rajojen sisäpuolella kulkeviin busseihin mulla on porttari tän vuoden loppuun asti. Seiskaks oli ehdittävä, jotta näkis Disco Ensemblen kesän ainoon Suomi-keikan. Tempasin noin sata kiloo lähes selvää suomalaisen miehen lihaa ja luuta kahdelle jalalle ja juoksin elämäni kyytiä. Tammerkosken sillalla mä näin, että se sama enkeli halus jeesata lisää.

Äijä Toyotan valkosella lava-autolla seiso punaisissa valoissa nokka kohti asemaa. Lähin muka ylittään tietä sen takaa, ja valojen vaihtuessa keltasiks, kieräytin itteni reppuineni sen kyytiin. Vilkasin kelloani: monta hyvää minuuttia vielä aikaa. Päivä hyvä, fiilis mahtava. Kelasin siinä tilanteessa olevani vähän kun pinteestä selvinnyt finskiversio Indiana Jonesista, hattu vaan olis pitäny vielä pelastaa täpärästi. Hatun tilalla olis vaan tässä stoorissa ollu meikän vanha uskollinen nahkarotsi.

Tässä kohtaa taivas alko lyödä tulta mun kuupassa ja hiki valu otsalla kun Neumannin meikit sateessa. Missä oli vanha uskollinen? Missä oli genuiinista tehty gentleman and a scholar? Missä helvetissä oli meikän rotsi?

Mulla on elämässäni ollu kaks takkia. Ensimmäinen oli varhaisteini-iässä ostettu poplari, joka makaa tälläkin hetkellä ristin muotoseks tärkättynä ja ilmatiiviiseen pussiin suljettuna Aurajoen pohjassa. Toinen on lämmittäny meikän luurankoa tuhansien päivien ajan, kantanu ylpeenä satojen bändien selkämerkkejä, saanu miljoonia taputuksia selkään hyviltä ystäviltä, hurmannu gimmoja all over the world ja toiminut kerran laskuvarjon korvikkeena. Mä sain sen lahjaks kuuskytluvun lopulla ensimmäisellä Amerikan-matkallani yheltä Jimiltä Losissa. Se on mulle yhtä tärkee kun oma lapsi olis tai Ruisrock on ja nyt sitä ei näkyny missään. Sen oli pakko olla siellä penkillä edelleen. Ruissin alkuillan missaaminen, vai elämänkumppanini mahdollinen kadottaminen maailman tuuliin? Päätös oli raskas, mutta helppo. Hyppäsin kyydistä ja pingoin. Juna sai mennä menojaan.

Siellä se lepäs, samassa paikassa kun mä muutamaa minuuttia aiemmin. Samalla kun kyynelsilmin syleilin sitä rotsia, puhelin soi. Mun uus frendi, Vahva, oli myös missannu Turun-junansa ja sano lähtevänsä sittenkin autolla. Pelastus. Saattasin ehtiä juuri seiskaksi.

Kuuden tunnin matkanteon jälkeen astuin portista sisään vartin yli kymmenen. Vahvan ruosteinen Ooppeli ei sittenkään ollu varsinaisesti mikään voittoarpa. Onneks sillä oli sentään Sorsakosken Besame Mucho ja reilusti tupakkaa matkaeväänä.

Bongaa pantteri.

Ensimmäisenä vastaan tuli Niittylavalla rymistellyt Flogging Molly. Niiden merimiespunk ei kuitenkaan pistäny menojalkaa heilumaan enää sillain kuin neljä vuotta sitten samassa paikassa, joten suuntasin Vahvan perässä pienelle Louna-lavalle tarkastamaan Burning Heartsin keikkakunnon. Niiden kasarihenkinen luontoindie soi kyllä ihan nätisti, mutta livemeininki jäi skidisti valjuksi. Ei jääny paha mieli, muttei kyllä liiemmin sanottavaakaan.

Seuraavina vaihtoehtoina vanha tuttu, Röyhkä Narttuineen, tai joku Refused, jota Vahva oli menossa kattoon. Mä roudasin ysärillä samannimistä HC-pumppua, mutta muistelin et ne kuoli tai jotain jo aikaa sitten. Päättelin tän Refusedin olevan siis joku aivan muu, jätin Vahvan heilumaan yksinään ja ohjauduin Kaukon eturiviin. Hyvä valinta. Vanha kama soi tuttuun kuivaan mutta tarttuvaan tyyliinsä. Röyhkän virnuilu ja mörinä, Vikstenin kitarointi ja styget mm. ei-messevästä kaupungista ja naisesta, jota ei ole koskaan ollut olemassa tuntuivat saavan muunkin yleisön viihtymään mainiosti Ruissalon pimenevässä yössä. Onnistunut veto mä sanon.

Ihminen muodostaa ristin.

Suomi-legendan comebackin jälkeen raahauduin britti-legendan comeback-keikalle. Tunnelma väreili ja fiilarit nousi kattoon samantien, kun Pulp-logo alko välkkyä taustalakanassa. Bändin biisimateriaali ei ennestään ollut kahta megahittiä lukuun ottamatta meitsille kovin tuttua. Tämä ei kuitenkaan haitannut lainkaan, sillä keikkasetin dynamiikka ja boogie oli rakennettu erinomaisesti. Alkuun soi muutamat oikein menevät rallit, ja juuri kun ehdin kelaamaan et hitto tulispa pian joku jonka mä tunnen, Disco 2000 pamahti soimaan. Loistoajoitus. Loisto. Tanner tömisi putsipätsi-kompin tahdittamana ja yleisössä heilu miesten ja naisten perseet, tissit, mahat ja tukat. Nautittiin yhdessä. Keikan päättänyt Common People toisti tempun lävähtämällä tiskiin juuri oikealla hetkellä. Kertsi aiheutti tietty maukkaan yhteishoiluun. Aina hyvä. Menoa piti koko keikan ajan yllä tietty myös laulaja Jarvisin venkoilu ja vääntelehtiminen, mikä oli erittäin viihdyttävää ja energisoivaa tsiigattavaa. Muutenkin J:tä oli nasta nähdä. Ei olla meinaan törmätty sen jälkeen, kun yllytin sen näyttämään persettä Jacksonin keikalla jossain juhlissa -96. Se oli nasta ilta se.

Joka tapauksessa Pulp teki hyvän teon. Se pisti festareiden ison vaihteen päälle loistavasti, samalla kohottaen meikäläisen uskoa comebackeihin. Nastaa.

Valuessani ihmismassassa kohti keskustaa mä törmäsin mimmilauman ympäröimään, mutta viluiseen Vahvaan. Se oli kalamiehenä vaihtanu takkinsa jonkun sikapukusen äijän virveliin siinä sillan pieluksessa ja nyt bussikuski ei ottanut sitä kyytiin sen kolmemetrisen vavan kanssa. Lupasin jeesaa ja kuljettaa virvelin keskustaan. Mä nappasin vavan, mimmit nappas Vahvaa kädestä ja se hävis sen siliän tien. Nostin nahkarotsini kaulukset pystyyn ja päätin lähteä koittamaan, josko Aurajoen Ahti olis armollinen ja palauttais sen mun poplarini.

TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."