Pantsen Ruispäiväkirja 2012 – osa 3 – sunnuntai

Joutsassa oli markkinat. Ostin sumpin. Pieksämäen asemalla oli joku edestä kaljuuntunu liuhulettinen äijä soittamassa bluesia. Heitin lantin. Maailmanlopun vuoden Ruis-sunnuntain muisteloa kirjoittaessani mä olen jo matkalla Joensuuhun. Vihdoin. Joensuu Joensuu Joensuu jne. on soinu mun päässä taukomatta viikon verran.

Lapkon yleisö totutteli mutaan.

Mut vielä hetkeks muistojen tietä takasin Turkuun. Ruisrock-sunnuntai käynnisty Bloc Partyn sijasta klassisemmalla rock-poljennolla, Eppu Normaalilla. Siinä missä Kuunaama aloitti edellisen päivän soittamalla auringon taivaalle, Eput puristivat menevällä, mutta tutun melankolisella setillään vedet Ruiskansan niskaan. Takaisin sateeseen repi lyriikoillaan pilviin reiän, jota ei edes Njet Njetin Pate Mustajärvelle osoitetut yhteislaulut riittäneet enää parsimaan. Tän heikennyksen säätilassa pysty kuitenkin antamaan helposti anteeksi. Sen verran miellyttävää ja piristävää oli rock-setien heilunta edelleen. Näin Eput viimeks Wanaja-festeillä 2010, sillonkin ne soitti loistokeikan. Empiirisen tutkimuksen perusteella vanheneminen ei siis joillain ihmisillä vaikuta lainkaan rokkaamisen laatuun ja määrään.

Kuukauden Niksi-Pirkko: “Survo jalassa olevat kenkäsi muovipussiin, jos maa on paskainen. Ei mene likasiksi ei.”

Setin loppu tosin oli jätettävä näkemättä, sillä täyty siirtyä Louna-lavalle tarkastamaan, miltä Joensuu 1685:n laulaja-kitaristi-urkuri-nokkamies Mikko Joensuu kuulostaa soolona. Mikko oli talvella Tampereella Valoa Festeillä soolona soittamassa Dylania ja sen semmosta, ja odottelin hieman jotain samantyylistä, vaan mitä tapahtuikaan!

Setti koostui miehen omasta tuotannosta, jota on ylistettävä ja sieluavavahduttavista sävellyksistä ja tulkinnoista. Harvoin isompienkaan spektaakkelibändien keikoilla lipuvat selkäpiitä pitkin samanlaiset kylmyyden väreet kuin mitä tämän minimalismin suuruudella taituroivan taiteilijan esiintyminen aiheutti harvalaukuiselle ja läpimärälle yleisölle. Pelkkä laulu, kitara ja urku riittivät muodostamaan uudenlaisen aika-avaruuden, jossa leijailin keikan viimeseen biisiin asti, joka vei mut siitä vieläkin pidemmälle. Rumpukoneen taustoittama kymmenen- tai jotainminuuttinen skittametelöintiveto muistutti setistä eniten Joensuu 1685:sta ja jätti jälkeensä valaistumisen kaltaisen olotilan. Käsittämättömän hieno rutistus. Never seen a man speak like this man before. Musiikki on edelleen parasta huumetta.

Jimmy Cliff olis ollu Rantalavalla tanssittamassa kansaa reggae-klassikoilla, mutta pilvinen sää ja mun äsken todistamani rock-jumalanpalvelus pakotti mut vaan seisomaan tuoppi kädessä Louna-lavan tuntumassa siihen asti, että mun biologinen herätyskello ilmoitti Snoopin aloittavan vartin päästä.

Katsojamassan perusteella Snoop näytti kiinnostavan. Paikalla näytti olevan niin flanellipaitaisen “What’s my motherfuckin name” -Snoop Doggy Doggin, kuin Onnela/Tivoli-pop -Snoop Dogginkin faneja yllin kyllin. Rennonoloisen Comptonin-miehen itsensä lisäksi keikkakokoonpanoon kuuluivat rumpali, basisti, DJ, pari tuplaajaa, kikkailu- ja tanssikenraalina toiminut Morgan Freemanin näköinen vanhaherra, metrinmittainen jointti ja tietenkin seksistisiä lyriikoita tehostava näpsäkännäköisten naishenkilöiden muodostama tanssi/sylitanssikaksikko.

Snoop ei pääse naisia karkuun edes festarilavalla.

Porukka tuntui viihtyvän ja nauttivan ajastaan, mutta vanhan ketun silmään keikka jäi hieman hypertiivistetyksi ja laiskaksi kokoelmaksi klubin kuin klubin vakiokalustoräppiä. Snoopin omien hittien välissä esiteltiin pätkiä amerikkalaisista länsilaidan räp-klassikoista ja kokonaisuutena setti tuntuikin jokseenkin Jim-tasoiselta artistin pikaesittelyltä. Aika ajoin yhteishoilattiin Bow wow wowta, Hey Houta, ja kiljuttiin kovaan ääneen myöntävästi DJ:n huutoäänestystutkimukseen, jossa tiedusteltiin, onko kuinka moni yleisössä polttanut tänään reilusti pilveä, eli kannabista.

Kovin syvällisiin vesiin keikalla ei siis päästy, mutta toisaalta loputon hittikimara, joka päättyi festaritunnelmaa täydellisesti koostavaan Young, wild & freehen, täytti varmasti tehtävänsä. Ainakin bussijonoissa salakuuntelemieni mehusteluiden perusteella Koira perheineen oli monelle viikonlopun paras keikka. Narttu on narttu, mutta koira on ihmisen paras ystävä.

Mutaa painilla, painia mudalla, 0€.

Bob Marleyn Jammin’in raikuessa nauhalta niittylavalla meikä jo pisti töppöstä toisen eteen. Oman viikonloppuni odotetuin akti, Mars Volta, rytyytti meinaan Rantalavaa täyttä höökiä. Juoksuani piristivät mudassa kylpevät ja mutapainista nauttivat ihmiselävät. Jotkut asiat ei muutu koskaan. Muta maistuu.

Cedric Bixler-Zavala ehti levottomilta jaloiltaan hetkeksi myös mikin varteen joikaamaan.

Tällä kertaa sekoilun suurlähettiläät olivat liikkeellä pitkälti uusimman kiekkonsa, Noctourniuetin, merkeissä. Boogien kannalta harmi, sillä suurin osa niistä potkivammista stygeistä, joiden kuuleminen keikalla olisi ollut unelmien täyttymys, löytyivät vanhemmilta albumeilta. Bändin, jonka esiintymiset ovat heikoimmillaankin erittäin energisiä, setistä jäikin sieluapuhkovin terä uupumaan. Tällä kertaa Cedric ei heittänyt crashia yleisöön, kukaan ei ollut vaarassa, eikä mikään muukaan meinannut edes hajota. Sunnuntai-illan toiseksi viimeisen aktin yleisön määräkin oli yllättävän vähäinen. Tunnelmaa kohottivat lähinnä utuisessa rannassa Lapkon LOVE-ilmapalloa kanniskelleet ukot. Keikan päättänyt Golitah sentään tarjosi hieman piristettä vanhallekin diggarille.

Sunnuntaina sumuisessa rannassa vaelsi rakkauden ilmapallo Mars Voltan säestäessä.

Ruisrock oli tällä kertaa odotettua peruksempi. Muutamia superkeikkoja lähinnä ei-niin-suurilta nimiltä nähtiin, mutta kokonaisarvosanaksi jäi se pilvinen kesäsää. Jos palkintoja pitäis jakaa, mä nostasin tämän vuotisen Ruissin artistipalkintopallille Pulpin lisäks Moonfacen ja Siinain (Risto & Markus Joensuu), Antero Lindgrenin (Risto Joensuu) ja Mikko Joensuun keikat. Tästä johtuen mä olenkin joutunut koko viikon pohtimaan seuraavaa: Jos kaikki mihin joku Joensuu tällä hetkellä jotenkin liittyy, muuttuu kullaksi, onko myös Joensuun kaupunki puhdasta kultaa? Onko Joensuun nimessä lumous?

Sen mä aion selvittää tämän viikonlopun aikana. Ilosaarirock-päiväkirjat ilmestyy tiistaina, lue sillon meitsin kohupaljastus siitä mitä tapahtui sateenkaaren päässä!

Viboja,

Pantse

TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."