Pantsen Provinssipäiväkirja 2012 – osa 1 – perjantai

Perjantai 15.6.

Mä makasin pakun takaosassa vihreiden, sinisten ja keltasten pilkullisten patjojen päällä. Maisemat juoksi tummennetun lasin takana. Kello näytti olevan kaks ja ohjaamossa näytti olevan kirjafirman jätkiä. Koputtelin väli-ikkunaan, mut Pulliaisen skitta laulo Ajomiestä sterkoissa liian kovaa, eikä ne hipit huomannu mua ollenkaan. Vetäydyin takas makuuasentoon, kunnes vaaleanpunainen peltiratsu pysähty Juustoportin pihaan ja Ruhti avas sivuoven. Se kerto et ne oli napannu mun unisen nopeuskylttiin nojanneen miesvartaloni kyytiin motarinpientareelta Riksun kohdalta ja kyseli et mitä mä siihen olin menny nukkuun. En mä tollaseen osannu vastata. Tekaisin selityksen, et se johtu varmaan siitä eilisestä Matti Nykäsen Jyväskylän keikasta, vaikka en mä edes ollut sielläpäin.

Uskollinen ratsu Lucky Camper. Vuokraa ite: www.luckycamper.fi

Matka jatku etupenkillä. Kiesin nimi oli kuulemma Lucky Camper. 70-luvun camp-henkeä 2000-luvun varustein. Mä kerroin niille, kuinka oltiin menossa Kataisen kanssa kattoon Nurmioo vuoden -79 Provinssiin ja koitettiin saavuttaa 2000-luvun camp-henki 70-luvun varustein jos ymmärrätte mitä mä tarkotan. Jätkät sano et jos mä kerron vielä yhenkin samantyylisen stoorin niin mä kävelen loppumatkan.

Perillä. Törnävän leirintäalueen nimi on muuttunu Seinäjoen leirintäalueeks. Vaikka kello oli vasta neljä tai jotain, niin porukkaa oli kun lehmänkelloja hiihtokisoissa ja jouduttin souvaileen hetken aikaa et löydetään perältä sopiva paikka. Jätkät lähtee keikoille ja mä isken retkituolin aurinkoon ja meen haastelemaan viereisen teltan tatuoidun skeittarin kanssa.

Luonnonkaunis Törnävä.

Kesken neljättä tuntia jatkuneen syvällisen tatuointi- ja olutkeskustelun mä tsiigasin kelloa: 19.45. Räjäyttäjät oli ehtinyt räjäyttämisensä räjäyttää, mut paljon hyvää oli vielä tiedossa. Kiitin seurasta ja lähin dalsimaan alueelle. Painoin naamavipillä sisään jonottomasta Länsiportista ja suuntasin vaistonvarasesti Rumbaarille.

Päästessäni teltalle Death Hawks oli just alottamassa. Sen mä sanon, et voi veljet mikä lähtölaukaus näille festareille. Helvetillistä rock’n’roll-karismaa säteilleen Teemu Markkulan luotsaama hämynen bändi tulitti jengiä pistämättömällä blueskraut-rockillaan. Basisti Pirttiniemen ilman katkaisseen “Das ist KRAUT!” -huudon käyntiin polkasema Shining oli ton rockin kulta-aikoihin mielen kuljettaneen keikan täräyttävimpiä hetkiä. Loppukeikan mä vietin kitaten vitosen Tuuboreja teltan takana ja kelasin, et olikse Katainen vai Nalle, jolla aikanaan oli samanlainen farkkuhapsutakki kun tolla Markkulalla. Kova jätkä joka tapauksessa.

Siinä mä törmäsin mun vanhaan frendiin, Andy C:hen. Mentii hetkeks vahtimaan päälavalla primetimeen esiintyneen Snow Patrolin toimintaa. Näyttivät saavan jengin kelpo fiiliksille, mut itelle se kitaroitten lääppiminen ja semitemponen meininki ei uponnu. Tunnin päästä oli alkava sekä M83:n että Eläkeläisten keikat. Mä en oo koskaan osannu päättää, diggaanko mä enemmän ranskalaista indiediskoa vai suomalaista kännäyshumppaa. Kolikonheitto ratkaisi tilanteen ranujen hyväksi, ja Andy lähti tsekkaamaan pensionäärejä.

M83 oli vetäny YleX-telttaan hyvän lastin bilenälkäisiä ihmisiä. Keikka alko vähän hengettömästi, mutta kehittyi oikeinkin iskeväks loppua kohden. Midnight Cityn kohalla mä ryntäsin mikseripöydän nurkilta eteen pogoomaan nuorempien tekijöiden kanssa, sen verran tiukasti jytäs Gonzalesin ja kavereiden syntetisoitu (tosin ylitsevuotavaisen taustanauhoitettu) poppi.

M83 pisti pystyyn ruhdin indie-diskon perjantain kunniaksi.

Keikan jälkeen päälavan täytti Nightwish. Meininki oli tuttuun tapaan ammattimaista, mutta show näytti kokonaisuutena jättikokoselta muoviselta tekoirvistykseltä. Muistelin hetken Tarja Turusta kaiholla ja lähin vaeltaan. Andy lyöttäyty mun seuraan ja fiilisteli olleensa mukana koko Eläkeläisten yleisön muodostamassa letkajenkassa. Mä kerroin sille millasta oli Utahissa 2007, kun olin messissä tekemässä letkiksen maailmanennätystä. Se sano et jos mä kerron vielä yhenkin tollasen tarinan, niin se lähtee meneen.

Päätin skippaa Eagles of Death Metalin ja painella Rumbaarille. Hengitys höyrysi Joose Keskitalon ja Kolmannen maailmanpalon hypnotisoidessa kansaa. En tiedä oliko miksaajallakin jo kädet vähän kohmeessa, mutta Joosen laulusta sai välillä harmillisen vähän selvää ja se duunaa kuitenkin hyvää lyriikkaa. Illan viimenen nopee, rumpali Arwi Lindin rytmikkäästi puhelaulama styge, jonka kertsissä hoettiin “Taivalkoski – Tuonelankoski” (tai jotain), potki kuin Nokia työntekijöitään ja toimi päräyttävänä päätöksenä Ihmisten Juhlan perjantaille.

Rock, rauha, rakkaus ja Kleinbus.

Matkalla autolle mä tapasin vanhan hippifrendin, joka piti telttaa sen vanhaa skeidamusaa soittavan jytäasuntovaunun liepeillä. Oli tullu taas vaa leiriytymisen vuoks eikä aikonu mennä kattoon bändejä. Se selitti mulle kuinka teltassa nukkuessa pystyy levitoimaan paremmin kuin sillon kun nukkuu sängyllä. Ja levitoiminen taas auttaa kuulemma mielenterveysongelmiin. Mä sanoin sille et jos se kertoo vielä yhenkin tollasen tarinan niin sen teltta nukkuu järvessä ens yön. Toivotettiin toisillemme rauhaa ja mä jatkoin matkaa. Nuotiopaikan kohdalla joku leidi tuli kiittään mua kun olin jeesannu sen Nykäsen bäkkärille edellisenä iltana. Taustalla festarirappioitunut neiti perusteli olemustaan:

“On mulla ihan hyvä elämä, mutta nyt mä oon festareilla.”

-Pantse

TUOREINTA TURINOINTIA

"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."

"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."