Festareille lähdettiin lauantaiaamuna. Festaribussia Ruissaloon sai odottaa toodella kauan. Odotusajan käytimme tehokkaasti oluen juontiin ja vedenheittoon kuka minnekin. Torin seutu oli aikamoinen härdelli. Emme olleet ainoita samaa asiaa harrastavia.

Seuraava muistikuva on festariportin jonosta. Osasin tietää, että alkoholia ei saa salakuljettaa festarialueelle. Vetäisimme siten ainakin tarpeeksi viiniä nopeasti naamariin, siis ihan oikeasti aivan liikaa. Kavereilta sain hirveän kuittailun , kun portista meni jengiä läpi kaljapullot kädessä.

Festarin esiintyjäkattaus oli aivan ylittämätön. Tätä kirjoittaessakin täräjän nimilistasta ja muistoista. Osa niistä on valitettavan sumuisia .
Vauhtia haettiin jostain puutalosta, jossa oli kaljan myynti. Jono oli aivan älyttömän pitkä. Se lyheni lähinnä siten että jengi yritti kiivetä sisään kuka mistäkin. Osa onnistui , osa heitettiin näyttävästi ulos. Sisään päästiin helevetin pitkän jonottamisen jälkeen. Jossain vaiheessa välähti, että ollaan kovilla musafestareilla, että josko horjuttaisiin kohti esiintyjiä.

Ja olihan niitä:
CMX, tiesin niiltä älyttömän hyvän biisin. Esiintyivät sivulavalla. Tämä biisi kun tuli menin aivan sekaisin. Kaverit odottivat rauhoittumistani, päälavalle piti päästä. Siellä Oli Debbie Harry. Tyhmyyttäni pidin häntä reliikkinä. Kuuntelin ja katselin ladya kovin(sumean) ylimielisenä. Tätä kadun. Olisi ollut ainutlaatuinen mahdollisuus jorata loistavien Blondien biisien tahtiin. Tämä ei jäänyt ainoaksi typeryydeksi.

Jossain vaiheessa olimme taas pikkulavalla. Siellä jyräsi ikiaikainen suosikkini Backsliders. Kyseessä oli uuden rumpalin eka keikka. Ana Haglund oli kuollut. Myöhemminhän bändin nokkamies Hirsma oli osallisena moniin henkeä ja terveyttä vaarantaviin toimiin biker-piireissä. Lopulta hänet sitten ammuttiin. Hirsma oli lavalla bassoineen hurja jätkä.Uhkui voimaa ja testosteronia . Olin täysin haltioissani, kunnes Hirsma teki virheen. Hän kehui loistavaa yleisöä, joka on valinnut heidät päälavan Billy Idolin sijasta.

Sinne lähti porukkamme heti. Menimme rantaveteen keskenämme heilumaan . Pari rykäisi perinteisen naku-uinnin ja muutakin siinä sählättiin . Kaikki vaatteet olivat tietysti lopulta läpimärkiä. Billy Idolista jaksan muistaa vain, että toljotti pitkään ohi lipuvaa valtavaa Ruotsin-laivaa.

Faith no More oli silloin ykkösuosikkini ja viimeinen esiintyjä. Väsyneenä märkänä laskuhumalaisena tein taas virheen. Porukkaan iski väsy. Päätimme olla ovelia ja häipyä paikalta ennen loppuryysistä,bändistä viis. Eihän siellä portin ulkopuolella busseja vielä ollut, jengiä hortoilemassa kylläkin.Ei jaksettu kävellä takaisin alueelle. Voipuneina jossain makailtiin . Vitutti,väsytti ,olo oli pahan utuinen ja kaukaa kuului Mike Pattonin laulu . Muistan fiiliksen loppuelämäni , sen on aika kullannut. Olen tässä taas tippa silmässä ja lopetan.

Junassa kohti kotia mietin, näenkö hänet vielä. Hän lähti haalistuneine farkkuineen toiselle puolelle Suomen. Vei sydämeni mennessään.

Syyskuussa kohtaamme Helsingin juna-asemalla. Vaikka tapaaminen on sovittu, en meinaa tunnistaa, eikä hänkään. Poissa on rusketus ja teepaidat, hiekka hiuksista ja festarirannekkeet. Takin alla on kuitenkin sama sydän.

Kakkospäivä on tunnetusti rankin, sillä taikajuomia pitää nauttia huomattavalla runsaudella verrattuna ensimmäiseen yöhön, jossa päätä sekoittaa myös riemukas ja neitseellinen festarihuuma. Univelkaisena olin nauttinut kuluneena perjantai-yönä paitsi lukemattoman määrän alkoholiannoksia myös merkittävästi kahvikupillisia pysyäkseni tikissä.

Seikkailuyö oli päättynyt omaan telttaan, josta havahduin aamuyön tunteina äkilliseen -vaan ei kovin yllättävään- mahassavellovaan pahoinvointiin. Pahoinvointi oli niin päällekäyvää, että syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma.

En ehtinyt puhua norjaa kovinkaan kauaa, kun havahduin siihen tosiasiaan, että vieressäni tekee kunniaa mieshenkilö Supermiehen vaatteissa. Siinä pyyhkiessäni oksennusta suupielistäni ja yrittäessä varjella pitkiä vaaleita kutrejani Herra Supermies tiedusteli, voisiko neitiä jotenkin auttaa. Totesin, että pelastustoimet taitavat tässä olla turhan myöhäisiä, mutta tarkastellessani ulkoista habitustani tuumin, että saatan olla pienen puhdistautumisen tarpeessa.

“Minä voin kantaa sinut!” sanoi Herra Supermies ja estelyistä huolimatta kampesi minut maasta ja kantoi yli suuren ojan leirintäalueen nestepisteelle. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme kaatumatta vesihanan äärelle, jossa häkeltyneenä kiitellen tästä sankariteosta pesin käteni ja kasvoni. Aivan varma en ole, että miten ja miksi löysin itseni jälleen pian uudelleen supersankarin käsivarsilta. Tällä kertaa hän raijasi minua kohti omaa leiriään.

Leirissä oli juhlat parhaassa vauhdissa, kun Supermies laski minut alas keskelle juhlakansaa. Väki ympärillä katsoi meitä hämmästyneenä. Suttuisen olemukseni verhona oli vain hiuspehkoni sekä alushousut ja niukka toppi. “Mikäs Ilosaaren seireeni sinä oot?” huusi joku, jolloin minulla meni pupu pöksyyn, sopersin jotain hassua, käännyin kannoillani ja otin tiukan spurtin kohti omaa leiriä ja omaa telttaa!

Matka oli pitkä etelästä Seinäjoelle, jonne tietysti ”karkasimme” liftaamalla. Vanhemmille sanottiin menevämme toistemme mökille yökylään koko viikonlopuksi. Matka sujui yllättävän helposti ja fiilis oli korkealla ja kaikki oli jännää.

No, mieli ei paljoa latistunut, vaikka Seinäjoella satoi kaatamalla. Teltta pystyyn ja menoksi! Hyvä fiilis jatkui, kunnes jonkun huippubändin esiintymistä katsoessa suunnattomassa ryysiksessä menetin ensin toisen kenkäni, ja vähän myöhemmin toisenkin. Keikan jälkeen järjestysmiehet keräsivät mutaisia, harmaita ja samanvärisiä kenkiä isoon kekoon, valehtelematta satamäärin. Sieltä olikin sitten aikamoinen työ etsiä omat kenkänsä.

Sinä iltana vesi oli jo valunut telttaan ja kastellut kaiken litimäräksi. Nukkumisesta ei oikein tullut mitään.

Toinen päivä meni samaa tahtia, festariromanssitkin löytyi ja elämä hymyili. Kun yöllä romusimme telttaamme, huomasimme nuoren tuntemattoman lemmenparin vallanneen sen! Hurmos teltassa oli ylimmillään, kun armottomina ajoimme parin housut kintuissaan ulos teltastamme.

Siinä vaiheessa ei enää naurattanut, umpiväsyneinä. Teltta oli, jos mahdollista, vielä edellistäkin päivää märempi. Mitta oli täysi, festarit koettu, pakkasimme kimpsut ja kampsut ja päätimme suunnata kohti kotia, keskellä yötä, satoja kilometrejä edessämme. Saimme pian kyydin rekkamieheltä. Turvallisuudenhakuisuus unohtui ja nukahdimme oudon rekkamiehen autoon koko kotimatkan ajaksi. Rähjäisinä ja väsyneinä, mutta ehjinä ja ekaa festaria rikkaampina pääsimme lopulta kotiin.

Vuotta vanhemman isoveljeni kanssa pyörimme Forssan keskustassa, mutta ihmettelimme kovasti kun nuorisoa ei näkynyt juuri missään. Sitten vastaan astelivat kaksi erityisen kaunista ikäistämme tyttöä. Rohkenimme kysymään heiltä, missä jengi oikein oli. He kertoivat nuorten viihtyvän läheisessä puistossa ja lupasivat näyttää meille reitin kyseiseen mestaan.

Pääsimme puistoon, jossa oli paljon nuorisoa. Jäimme kuitenkin nelistään istumaan kuivalle nurmikolle ja juttelemaan niitä näitä. Veljeni kanssa koitimme peitellä innostustamme, sillä tytöt olivat molempien mielestä erityisen viehättäviä – priimaa.

Meillä oli aluksi yhteensä noin kuusi juomaa kaljaa ja siideriä. Tytöt saivat kuitenkin viehättävyytensä ansiosta pummittua nuorilta forssalaiskundeilta koko ajan juomaa lisää. Tämä johti myös siihen, että aloimme pikku hiljaa hieman lähentymään tyttöjen kanssa. Ilta alkoi jo vähän hämärtymään ja koko illan jatkunut teiniflirttailu alkoi tuottamaan tulosta – veljeni suuteli toisen tytön kanssa. Näin parijako oli tehty. Itsekin uskaltauduin laskemaan käteni toisen tytön käden päälle.

Veljeni suuteli toisen tytön kanssa varmaan kymmenen minuuttia putkeen ja me istuimme toisen kanssa vieressä ihan hiljaa. Kunnes yht´äkkiä: tulisitsä tuolla käymään? tyttö kysyi. En yhtään tiennyt mihin tyttö minua pyysi mutta ajattelin, että nyt minäkin pääsen vähän pussailemaan. Tyttö nappasi minua kädestä kiinni ja kävelimme jonkun ison punatiilisen rakennuksen taakse. Siellä oli jalkapallokenttä, jonka vieressä oli metsää. Tyttö vei minut metsän suojaan ja muistan miettineeni, että kuinka helvetin pitkälle sitä tarvii mennä pussailemaan. Ujonoloisella tytöllä oli kuitenkin ns. tosi kyseessä.

Metsän suojassa asetuimme maahan makaamaan ja tuolloin tyttö teki hyvinkin selväksi mistä on kyse. Olin todella onnellinen, että takataskussani olleessa rahapussissa oli varmuudeksi kaksi kaksi kesäkumia juuri tälläisiä tilanteita varten. Hetken aikaa suudeltuamme menimme aika nopeasti asiaan. Aloimme riisumaan toisiltamme vaatteita ja muistan olleeni niin kiihottunut tilanteesta, että vastaavaa tunnetta tuskin tulen kokemaan enää koskaan.

Pian tulikin ehkäisyvälineen asentamisen aika. Sitä olin joskus kotona harjoitellut, mutta tässä tilanteessa se tuntui jotenkin erityisen vaikealta. Tyttö huomasi räpellykseni, ei kai jaksanut katsella ja lupautui auttamaan. Hän alkoi asentamaan kortsua paikalleen. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse. Kävikin sitten niin, että pläjäytin klunssit välittömästi vasta asennettuun suojaimeen. Emme siis päässeet puusta pitkälle, puimme vaatteet päälle ja lähdimme kumpikin hivenen vaivaantuneina kävelemään kohti puistoa.

Vaivaantuminen sai jatkoa, kun pääsimme veljeni luo puistoon. Siellä vastassa olivat myös vanhempamme. Kävi ilmi, että tytöt olivat menossa yöksi Tammelaan, aivan vanhempiemme mökin lähelle. Äitini oli supliikkina tyyppinä luvannut tytöille kyydin kotiin. Tästä oli jo sovittu, joten mikäs siinä; supervaivaantuneena autoon istumaan ja kuuntelemaan vanhempien, muka rentoja mutta tenttaavia kysymyksiä.

Pääsimme viimein perille. Tytöt nousivat pois autosta ja poistuivat taakseen katsomatta. Mökillä menin ensimmäisenä vessaan poistamaan limaisen kondomin, joka oli rytäkässä jäänyt edelleen rutustani roikkumaan.

Vaikka tilanne itseäni kismittikin, kerroin tietysti veljelleni harrastaneeni tytön kanssa seksiä. Näin kerroin myös kesäloman päätteeksi kaikille kavereilleni. Teoriassa se olisi kuitenkin ollut mahdollista! Nyt totuus paljastui…HAHAHAHA!

Jo ensimmäisenä iltana tuli kaverillani kuitenkin oman teltan pystyttämisen aika. Hän tapasi komean itäsuomalaisen kundin ja illan aikana näin jo pitkään merkit, ettei minua samaan telttaan haluta.

Illan aikana tiemme erosivat pariksi tunniksi, kun minä olin seuraamassa keikkoja ja kaverini jäi kuhertelemaan. Saavuin takaisin leiriimme ja siellä uusi pariskunta edelleen oli, muutaman muun uuden tuttavuuden kanssa. Minua hymyilytti kun kaverini teltta oltiin jo valmiiksi pystytetty, jotta kiusallisilta kysymyksiltä vältyttäisiin. Liityin muinanaisina seuraan ja pidimme hauskaa mukavalla porukalla. Päätimme yhteistuumin mennä kuitenkin nukkumaan hyvissä ajoin, osin siksi, että kyseessä oli vasta ensimmäinen ilta ja toisekseen uusi pariskunta halusi selvästi tutustua toisiinsa lähemmin.

Kömmimme teltoihimme. Minä yksin omaani ja kaverini yhdessä uuden suuren rakkautensa kanssa. Telttamme olivat aivan vierekkäin ja pystyin kuulemaan jokaisen liikkeen viereisestä teltasta. Koitin saada unta ennen kuin varsinainen työstö alkaa, mutta epäonnistuin. Ystäväni huudosta päätellen kyseessä tosiaan oli suuri rakkaus, sillä niin valtava meteli naapurista lähti.

Huutoa jatkui hetken aikaa, mutta varmastikaan kenellekään noin 50 metrin säteellä ei jäänyt epäselväksi, mitä kyseisessä teltassa puuhattiin. Tosin kuulin joidenkin kyselevän ulkopuolella, että “onkohan pariskunnalla siellä sisällä kaikki ihan hyvin”

Ps. Varsinkin jos on oikein pihi eikä oo mikään ihan kauhee panomies, niin ei festareita varten ainakaan kannata kortsuja ostaa. Niitä jaetaan siellä ilmaseks aina joka nurkassa ja niitä pystyy hamstaraan aika hyvin taas seuraavan vuoden tarpeisiin.

Lauantai oli kuuma ja aurinkoinen. Mahtava fiilis! Bändien kuuntelemisen lomassa päätimme virkistäytyä kaljateltassa. Sisko jäi odottelemaan teltan perälle ja minä lähdin ostamaan ties monennetko tuopit. Kun tulin takaisin tuoppien kera, siskoa ei näkynyt missään! Kiersin koko teltan moneen kertaan, mutta Ei, sisko oli häipynyt jonnekin. Jouduin sitten juomaan molemmat kaljat.

Kaljoilla virkistäydyttyäni lähdin etsimään siskoa festarialueelta. Törmäsin joihinkin tuttuihin, mutta hekään eivät olleet nähneet siskoa. Päivä vieri iltaan ja sisko pysyi kadoksissa.

Lopulta tuli päätösten aika: rahaa oli tasan sen verran, että joko pääsi bussilla leirintäalueelle tai osti syötävää. Nälkä oli kova ja päädyin ostamaan all time favoriteani, pyttipannua. Istuin nurmikolle, lähelle porttia syömään, ajatuksena, että tästähän sen siskon on poistuttava. Siskoa ei näkynyt, mutta päähäni kopsahti jotain. Kohta uudelleen. Mitä helvettiä! Käännyin. Joku jätkä onki minua Daiwan vavalla. Menin kysymään, että luuliko se olevansa jossain lammella. Poika kertoi olevansa tuleva pelastaja; opiskeli pelastajakoulussa. Aattelin, että niinpä niin. En oo kyllä kuullut moisesta ammatista. Sen verran se kuitenkin kiinnosti, että lähdin pelastajan ja sen kavereiden kanssa jollekin mökille yöksi. Loppuyöstä on aika katkonaisia mielikuvia: harmaita kallioita, sauna, pesuhuoneen muovimatto…

Aamulla pelastaja ja sen kaveri lähti heittämään minua leirintäalueelle. Sanoin, että toivottavasti sisko ei mukiloi mua sinipunaiseksi, kun en löytänyt sitä. Pussasimme parkkipaikalla. Vähän hävetti, kun meikit taisi olla pitkin poskia. Lähdin kävelemään leirintäalueelle vievää tietä ja mietin, että: tässäkö tää nyt oli? Ei vaihdettu numeroita, ei osoitteita. Todellinen one-night-stand. Olin jo melkein teltoilla, kun takaa alkoi kuulua tennarien läiskettä. Pelastaja juoksi kieli vyön alla. Oli pelännyt, että ehdin telttaan, eikä hän enää löydä minua. Vaihdettiin puhelinnumerot ja osoitteet. Sovittiin, että kirjoitan ja kerron milloin siskoni todenäköisesti aiheuttamat mustelmat rupeavat vaalenemaan. Samalla hetkellä leirintäbussi ajoi ohi ja siskon takoi ravostuneena/huolestuneena bussin ikkunaa. Myöhemmin kuulin, että sisko ei ollut poistunut kaljateltasta. En vaan ollut nähnyt häntä.

Pelastaja on nyt palomies ja kahden pojan isä. Minä olen sen vaimo. Sisko suostui viime kesänä Ilosaarirockiin. Tänä kesänäkin mennään. Pidän varmuuden vuoksi siskon kädestä kiinni.

Bändikattaus olikin varsin vaikuttava joten lähdimme matkaan rinkka selässä, liftaten kohti Törnävänsaarta. Perille tultuamme laitoimme teltan pystyyn ja siirryimme festarialueelle. Lauantain päivä oli pilvipoutainen, tunnelma oli odottava. Jutustelimme niitä näitä ja virittäydyimme tuleviin keikkoihin, erityisesti halusimme nähdä Ramonesin ja uuden bändin Red Hot Chili Peppersin, jota olin kuullut vain muutaman biisin verran.

Jonkin aikaa kierreltyämme kundikaverini kuiskaa minulle että meitä seurataan. Käännyin ja huomasin jonkun pörröpäisen tyypin virnistelevän meille. Kundikaverini kuiskaa edelleen: “Don’t you know who that is?” Enpä tiennyt että siinä seisoi Hillel Slovak RHCP:stä! Hänkin oli tutustumassa alueeseen ja kuullessaan englantia, lähti peräämme – näin oletan. Niin tai näin, Hillel liittyi seuraamme. Päädyimme teltallemme siemailemaan Porvoon lankkua kunnes hänen oli aika siirtyä keikkalavalle. Yhden pyynnön esitimme: “Play socks only, please!” Sen verran bändistä tiesimme että encoret vedettiin jo silloin tennissukat munien päällä.

Red Hot Chili Peppersin ensimmäinen keikkani oli jotain aivan käsittämätöntä! Tuntui kuin olisin ollut osa mieletöntä punk-funk -konetta joka vyöryy eteenpäin jyräten alleen kaiken! En muista vesisadetta, en biisejä, muistan vain sen uskomattoman upean tunteen joka syntyi noiden neljän kundin energioista. Se keikka sytytti minussa rakkauden joka on kestänyt koko ikäni. Rakkauteni syttymistä toki saattoi hieman edesauttaa myös bändin encore: socks only!