"Pari rykäisi perinteisen naku-uinnin ja muutakin siinä sählättiin . Kaikki vaatteet olivat tietysti lopulta läpimärkiä."
Uuden ajan kansantarinat
Festarikalevala taltioi suomalaisen festarikansanperinteen kokoamalla yhteen festaritarinoita ja -muistoja aina 1970-luvun alusta lähtien. Homma toteutetaan siis vankasti Elias Lönnrotin jalanjälkiä seuraten, erotuksena tosin se, että tällä kertaa tarinat kerätään verkon välityksellä Vienan Karjalassa kuljeskelun sijaan.
"Hän lähti haalistuneine farkkuineen toiselle puolelle Suomen. Vei sydämeni mennessään."
"Syöksyin raivokkaasti teltasta ulos raviradan halkaisevalle ojanpientareelle ja kehostani poistui suihkuna jokunen illan aikana nauttimani juoma."
"Turvallisuudenhakuisuus unohtui ja nukahdimme oudon rekkamiehen autoon koko kotimatkan ajaksi."
"En ollut koskaan kokenut mitään vastaavanlaista ja myös sotajoukkoni pussukoiden perukoilta halusi tulla välittömästi katsomaan mistä on kyse."
"Koitin saada unta ennen kuin varsinainen työstö alkaa, mutta epäonnistuin. Ystäväni huudosta päätellen kyseessä tosiaan oli suuri rakkaus."
"Ikää oli 14 vuotta kun ensimmäisen kerran lähdin valloittamaan festareita saman ikäisen ystäväni kanssa."
"Varsinkin jos on oikein pihi eikä oo mikään ihan kauhee panomies, niin ei festareita varten ainakaan kannata kortsuja ostaa."
"Sovittiin, että kirjoitan ja kerron milloin siskoni todenäköisesti aiheuttamat mustelmat rupeavat vaalenemaan."
"Sen verran bändistä tiesimme että encoret vedettiin jo silloin tennissukat munien päällä."
"Jokaisen arvonsa tuntevan eurooppalaisen hipin oli päästävä elokuun lopulla 1970 Isle of Wightille."
"Herrasmies otti asiakseen riisuutua aataminasuun ja sukeltaa bajamajaan, eli siis kirjaimellisesti kylpeä ulosteessa."
"Siihen aikaan omasin voimakkaasti ylikasvaneen brittipop-kampauksen ja muutoinkin laihan sekä retkumaisen olemuksen."
"Ovesta kurkistettuamme sisältä paljastui melkoisessa tuiskeessa muutama kundi pilveä pössyttelemästä."